Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli

(Otava 2011, 10.painos; 1. suomenkielinen painos 1997; ensimmäinen julkaisu englanniksi 1996)

Kirja on omaelämäkerrallinen kertomus lapsuus- ja nuoruusvuosista 1930- ja 1940-luvun Irlannissa. Frank syntyy vahinkoraskauden seurauksena vanhempiensa esikoiseksi Yhdysvalloissa, josta tuoreet maahanmuuttajat palaavat pian takaisin kotiseudulleen Irlantiin. Perhe kasvaa tahdilla lapsi per vuosi, isä juo rahat eikä onnistu pitämään työpaikkaansa kuin pari viikkoa kerrallaan. Yhdysvalloissa on lama ja Irlannissa rutiköyhää, lapsia kuolee kuin kärpäsiä ja aikuiset raatavat raskaissa töissä. Ajan katolinen usko kuitenkin velvoittaa ottamaan vastaan kaikki lapset ja kunnioittamaan miestä perheen päänä.

Vaikka kyseessä ovatkin Frankin muistelmat poikavuosistaan, tärkeäksi päähenkilöksi nousee myös Angela-äiti. Parikymppisenä Irlantiin palatessaan Angelalla on tuomisinaan neljä lasta, tuore suru ja juoppo aviomies. Vielä monta vuotta myöhemmin lapset peitellään nukkumaan perheen ainoaan sänkyyn vanhojen takkien alle ja astioina käytetään hillopurkkeja. Tätä kirjaa lukiessa muistaa, mitä on todellinen köyhyys - vaikka Wikipedian mukaan McCourt liioittelee omia kokemuksiaan, ovat tuollaiset olot olleet todellisuutta ja ovat sitä liian monille vieläkin. Silti Frankin kasvun vuosissa on paljon nykypäivänäkin tuttua: itsensä etsimistä, uskon kyseenalaistamista, tyttöjen tirkistelyä ja pelkoa omasta synnillisyydestä.

Silmiä avaava lukukokemus, jonka tekstissä on hienosti tavoitettu lapsen kerronnan sävy. Lienee pakko lukea myös jatko-osa Amerikan ihmemaassa, joka alkaa Frankin varhaisaikuisuudesta meren toisella puolella.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

(Otava 2011)

Nuorten suomalaisten kirjoissa näyttäisi olevan kovasti muodikasta osoitella luokkaeroja. Metsäjätissä aihepiiri aineellistuu Törmälän tehdaspaikkakunnalla, johon kylän oma poika Pasi Kauppi palaa kauppakorkeakoulun ja Helsinkiin rakennetun paremman elämän voimin. Törmälän ydin ja alkuperäinen olemassaolon syy on tehdas, joka työllistää suuren osan asukkaista ja muodostaa itsessään kylän historian. Nyt tehdaskonsernin johtoportaaseen nousseen Pasin tehtävänä on virtaviivaistaa tehdas osakkeenomistajien toiveiden mukaiseksi eli irtisanoa vanhoja tuttujaan.

Nousiaisen tarkoituksena on kuljettaa kahta todellisuutta rinnakkain. Lähes nelikymppinen Pasi odottaa esikoistaan ja laittaa rucolaa pitsan päälle, kun vanha luokkakaveri Janne on juuri tullut ukiksi ja viihtyy oluella paikallisessa kuppilassa. Törmälän duunariperheissä ei lapsia ole kasvatettu maailmanvalloittajiksi, joten lahjakas Jannekin tyytyy pohtimaan maailman menoa itsekseen. Kauppakorkeakoulussa taas on opittu röyhkeyttä ja uskoa itseen sekä halua kasvattaa omat lapset voittajiksi. Tietenkin lopuksi elämä yllättää ja Pasin arvot keikahtavat vielä kerran uuteen suuntaan.

Kovin rautalangasta väännetty ja osoitteleva kirja, vaikka aihe onkin ajankohtainen ja koskettaa monia. Koska tunnen vastaavan paikkakunnan läheisesti, sen kirjan sivuilta välittyvä mielenmaailma tuntuu tutulta ja aidolta. Silti viimeaikainen suosikkini Nousiainen pettää siirtyessään satiirista asteen vakavampaan suuntaan. Jotenkin kirjasta tuntuvat puuttuvan sävyt.

Laura Gustafsson: Huorasatu

(Into Kustannus 2011)

Pitkästä aikaa kirja, josta voi todella innostua! Vahvan feministinen, kantaaottava, mielikuvituksellinen ja ärsyttäväkin. Sadussa sukeltelevat sekaisin Kreikan mytologian jumalhahmot, prostituutioon ajautuvat nuoret naiset ja koko naissukupuolen vuosituhantinen alistumisen ja alistetuksi tulemisen historia.

Vaikka kirjan asia on painavaa ja monet tapahtumat uskomattomuudessaankin karmaisevan totta, pidäkkeettä kiitävä ajatus ja kirurginveitsen tarkat sanavalinnat pitävät lukemisen nautittavana ja kokonaisuuden koossa. Kirja, jonka olisin halunnut itse kirjoittaa; vaihteleva, yllättävä, älykäs ja poleeminen. Suosittelen erilaista ja otteessaan pitävää lukukokemusta kaipaaville.

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi

(Tammi 2004, alkuperäinen italiankielinen teos 1952)

Vain vähän yli satasivuinen kertomus minäkertojan enosta, joka sotarintamalla tulee halkaistuksi ilkeään ja hyvään puoliskoon. Ilkeä on julma mutta tarkkanäköinen, hyvä taas myötämielinen mutta ponneton ja vailla kunnianhimoa. Tietenkin rakkaus saa puoliskot taas yhdistymään.

Vertauskuvallinen absurdi kertomus kantaa juuri mittansa ajan. Tämän jälkeen Paolo Coelhon kirjat näyttävät siltä, kuin oppipoika olisi ottanut Calvinosta mallia mutta hävinnyt mestarilleen: Calvino pystyy yhtenäiseen tyylin ja välttää liian saarnaavuuden, joka Coelholla paisuu usein naiiviksi ja naurettavaksi asti.

Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia

(WSOY 1999)

1970-luvulle sijoittuva lähiöperhekertomus kuvaa absurdeihin käänteisiin nojaavan tarinan Raimosta ja hänen perheestään, jossa työtön perheenpää ei löydä rooliaan. Kun naapurustossa aletaan kuvata uutta elokuvaa, Kummisetää, jossa tosimiehet hoitavat asiat tehokkaasti ja tyylillä, Raimon on pakko päästä osalliseksi. Seuraa yllättävä, todellisuudesta yhä pahemmin irtautuva pakkomielteinen yritys päästä osaksi jotain suurta. Leikki pysähtyy kuin seinään, kun turhautunut vaimo lopulta ottaa ohjat käsiinsä.

Hotakainen saa sanottua painavia näkemyksiä miehen hämmennyksestä rooleissaan, mutta nyt Juoksuhaudantien jälkeen on alkanut tuntua, että hän kirjoittaa samaa kirjaa yhä uudelleen.

Roald Dahl: Joku kaltaisesi

(Otava 1970; alkuteokset 1953 ja 1960)

Tunnelmaltaan intensiivisiä ja suorastaan hermostuttavia novelleja, joiden musta huumori väliin naurattaa, väliin hyytää. Tarina pojasta, joka sai tietää mistä sianliha tulee, tai kertomus erään äidin synnytyksestä (en voi kertoa enempää pilaamatta hyvää yllätystä) tuskin unohtuvat koskaan.

Dahl osaa pitää lukijan otteessaan. Kerronta tiivistyy, ja vaikka lukija tietää, että lopussa on luvassa maailman keikauttava yllätys, on sitä mahdotonta arvata etukäteen. Novellit ovat raikkaita vielä lähes 60 vuoden jälkeenkin ja ovat siis kestäneet aikaa loistavasti.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

(Teos 2011)

Lähitulevaisuuden Suomesta ja maailman tilasta kertova romaani, josta on vaikea sanoa, onko kyseessä dystopia vai realistinen kuva tulevaisuudesta - nykytilanteen valossa jälkimmäinen. Pääosassa ovat isä, poika ja isänisä. 17-vuotias Eero on eläinaktivisti, tämän isä Orvo kasvattaa mehiläisiä inhimillisin konstein ja filosofoi, kun taas isänisä pitää tehotuotantosikatilaa.

Kolme sukupolvea edustavat eläinten kohtelun aikakausia, hiljalleen edistynytttä ymmärrystä eläinten olemuksesta ja oikeutetusta asemasta. Eeron blogimerkinnöissä käsitellään laajasti tehotuotannon vaikutuksia eläimiin ja sitä kautta maailmaan, kunnes isku sikatilalle  katkaisee kirjoittamisen. Isä Orvo joutuu paljon vartijaksi, kun paljastuu keino päästä turvaan maailman tuholta. Kaiken avain on joukko väärinymmärrettyjä tuotantoeläimiä, mehiläiset, joille ihmiskunnalla on suurempi kiitollisuudenvelka kuin arvaammekaan.

Kirja on parasta Sinisaloa pitkään aikaan. Se saa todella ajattelemaan asioita. Tuntuu, kuin kirjailijalla tosiaankin olisi keino päästä kurkkimaan lähitulevaisuuteen ja siksi myös syy herätellä lukijoita.

Terry Pratchett: Pyramidit

(Karisto 2002, alkuteos englanniksi 1989)

Pteppic on faaraon poika ja valmistuu juuri salamurhaajaksi, kun hänestä itsestään tulee faarao isänsä kuoleman seurauksena. Valtakunnan todellinen hallitsija taitaa kuitenkin olla ylipappi Dios ja hänen ohellaan vuosituhantiset perinteet.

Muista kiekkomaailma-kirjoista irrallinen alkuaikojen hupailu kohdistaa terävää satiiria uskontoihin ja perinteisiin sekä ylipäätään - Pratchettin tapaan - ihmisiin, jotka eivät ajattele omilla aivoillaan. Vanhaan tapaan loppuhuipennus on mittelö Umpiulottuvuuksien kammotusten kanssa. Kelpo kirja, vaikka Pteppic jääkin jotenkin persoonattomaksi.

Eve Hietamies: Yösyöttö

Antin tarina on erilainen kuin muiden perhekerholaisten: hän on yksinhuoltajaisä. Pia-vaimo on jättänyt perheensä sekavassa mielentilassa, jolloin Antti on jäänyt kaksin vauvan kanssa. Tietysti elämänmuutos laittaa arvot uusiksi ja kuljettaa ennenkokemattomiin tilanteisiin.

Synkästä alkuasetelmasta huolimatta kirja on jotenkin voimauttava. Antti ei jää uhriksi vaan päättää selviytyä, ja yllättäen vähän kerrallaan hänen ympärilleen muodostuu tukiverkosto omasta isästä, naapureista ja kohtalotovereista - siis kotiäideistä.

Kirja naureskelee erilaisille äitityypeille hyvässä hengessä ja purkaa koko sukupuolittunutta lapsenhoitoajattelua. Syvällinen viihdekirja, jonka erityisen onnistuneet henkilöhahmot jäävät pitkään pyörimään mieleen.