Ray Bennett: Alisuorittajan manifesti. Opas vaatimattomiin saavutuksiin ja hyvään oloon

(Sammakko 2012, alk. englanniksi 2006)

Piskuinen kirjanen henkii jo ulkomuodollaan sisältämäänsä sanomaa: miksi yrittää enemmän, jos vähempikin riittää. Stressi, ahdistus ja kiire vähenevät suoritustasoa laskemalla, jolloin aikaa ja energiaa jää käytettäväksi hauskoihin asioihin. Kirjan alle sadassa sivussa käydään läpi tämä alisuorittamisen perusajatus sekä joitakin elämänalueita, joilla olisi hyvä alisuoriutua.

Varmasti moni kaipaa tämänkaltaista muistutusta niistä Oikeasti Tärkeistä Asioista. Tämä kirja kuitenkin hukkuu massaan tänä leppoistamiskirjallisuuden kultakautena. En näe tässä kirjassa mitään niin erikoista, että suosittelisin sen lukemista saati hankkimista - harvoin saa rahalleen yhtä vähän vastinetta. Sekä kirjan viestin että sen sisällön ongelma on, että jos ei paneudu edes itseään kiinnostaviin asioihin kunnolla, joskus vaivalloisestikin, ei saa aikaan mitään, mikä kiinnostaisi itseä tai muita. Juuri niin tälle kirjalle on käynyt.

Eve Hietamies: Tarhapäivä

(Otava 2012)

Hietamiehen edellinen kirja Yösyöttö onnistui olemaan paikoin syvällinen viihdekirja, mutta jatko-osa Tarhapäivä ei yllä edeltäjänsä tasolle. On sinänsä ymmärrettävää, että Hietamies on lähtenyt jatkamaan isän ja lapsen tarinaa, sillä Yösyötön herkullisia henkilöhahmoja jäi kirjan loputtua ikävöimään. Harmi vain, että kirjailija ei luo henkilögalleriaan juurikaan uusia hahmoja eikä edes uusia piirteitä vanhoihin tuttuihin.

Kirjassa Antin poika on kasvanut viisivuotiaaksi, ja pienen perheen lähipiiriin kuuluu edelleen myös naapurin Enni tyttärineen. Kun Enni sitten katoaa, Antin on ryhdyttävä huolehtimaan toisestakin lapsesta, joka sattuu vielä olemaan tyttö. Kun Hietamies on tähän asti onnistunut kommentoimaan monenlaisia lapsiperheiden ilmiöitä terävän kriittisesti, jää ihmetyttämään, miksi kirjassa hukataan täysin lasten leikkien, vaatteiden ja kasvatuksen sukupuolittamisen tarkastelu. Nyt aiheesta kirvonnut huumori jää pinnalliselle tasolle: sen ihmettelyyn, miksi mies ei erota tunikaa ja mekkoa toisistaan.

Ikävästi paikallaan junnaava, liian pitkä sekä edellistä kirjaa kierrättävä romaani ei vakuuta. Yösyöttöön  verrattuna tämä kirja tuottaa melkoisen pettymyksen.

Emma Donoghue: Huone

(Tammi 2012, alk. 2010)

Kammottavasta asetelmasta ammentava Huone tuntui etukäteen melkein liian ahdistavalta luettavaksi. Kirja alkaa, kun Jack täyttää viisi vuotta ja kuulee uskomattoman paljastuksen: maailmassa on muutakin kuin tämä huone. Koko siihenastisen elämänsä poika on elänyt äitinsä kanssa suljetussa huoneessa, joka on heidän koko maailmansa. Lapselle huone on maailman rajat, mutta nuori äiti kaipaa ulos vankilastaan.

Erityisesti lukijan tunteisiin vetoaa viisivuotias minäkertoja, jonka ääni ja sanasto ovat todella uskottavat. Tarkkaan pohdittu kieli välittyy myös suomennoksesta; kääntäjä Sari Karhulahti on tehnyt hyvää työtä. Pieni lapsi kertoo kaiken näkemänsä, myös sen, mitä ei ymmärrä. Aikuinen lukija ymmärtää sen kauheuden, jonka lapsen ääni ikään kuin vahingossa välittää. Kirja onkin erityisen tunnepitoinen lukukokemus.

Donoghue kuvaa upeasti, miltä Jackista tuntuu, kun maailma osoittautuu paljon suuremmaksi ja monimutkaisemmaksi kuin siihenastiset yksitoista neliömetriä. Äidin kautta esiin nousee myös kysymys siitä, onko mahdollista säilyä samana ihmisenä läpi elämän. Erityisesti kirja kertoo siitä, miten paljosta ihminen voi selvitä, jos hänellä on syy elää, ja miten paljon ihminen taipuukaan suojellakseen toista.

Noora Shingler: Marjoja & maskaraa. Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit

(Atena 2011)

Marjoja & maskaraa lupaa auttaa ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän alkuun. Pirteän ja sympaattisen näköinen kirja koostuu ruoka- ja kosmetiikkaosioista. Osia yhdistää kirjoittajan kertomus omasta elämästään, jossa hyvän olon tavoittelu lopulta vaati radikaalia ruokaremonttia. Kemikaalien vähentäminen ruoasta jatkui loogisesti niiden vähentämisenä meikkipussista.

Punaisena lankana ruokaosassa toimivat "viiden eksän" ja uusien rakkauksien esittely. Eksät ja rakkaudet ovat menneeseen ja nykyiseen elämään kuuluvia ruoka-aineita. Kosmetiikkaosio esittelee "viisi ystävää", joiden kautta käydään läpi kaunistautumisaineita hiusväreistä luonnonkosmetiikkaan. Hauska jaottelu ja humoristinen teksti liennyttävät kirjan vakavaa asiaa, jolloin vaikutelma ei jää saarnaavaksi. Jotkin ajatuskulut tekstissä kylläkin hämmästyttävät. Esimerkiksi lehmänmaidon välttämistä suositellaan muiden muassa sillä perusteella, että muutkaan eläinlajit eivät tarvitse maitoa aikuisena. Kuitenkin myöhemmin tekstissä suositellaan lampaan- tai vuohenmaitoa lehmänmaidon tilalle.

Valistuneelle kuluttajalle kirja ei anna juurikaan uutta tietoa. Sen ansio on ennemmin rennossa tekstissä ja kannustavassa asenteessa, jotka toivottavasti vetävät kirjan puoleen juuri ne, joille aihepiiri ei ole ennestään tuttu. Kirjan mukaan mistään ei tarvitse luopua; riittää, kun tekee fiksuja valintoja. Mustavalkoisuuskin on onnistuttu välttämään siinä määrin kuin se ylipäätään on tällaisessa oppaassa mahdollista.

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

(Siltala 2011)

Olin ehtinyt lukea tästä kirjasta niin monta arvostelua, kauhistelujuttua ja kirjailijahaastattelua, että ennakkoluuloni olivat valtavat. Silloin on usein parasta tarttua itse kirjaan ja antaa sen viedä mennessään. Chua kertoo kirjassa oman tarinansa kasvattajana ja äitinä. Chuan perheen kahdella tyttärellä oli tiukat säännöt ja valtava paine menestyä. Kokeista piti tuoda paras arvosana ja soittoharjoituksiin oli käytettävä monta tuntia joka päivä jo leikki-ikäisenä.

Chuan kirjan punaisena lankana kulkee kiinalaisen ja länsimaisen vanhemmuuden vertailu. Kiinalaiseen kasvatukseen kuuluu hänen mukaansa juuri ehdoton kuuliaisuus vanhempia kohtaan ja ankara uurastus, jonka tarkoituksena on tulla parhaaksi asiassa kuin asiassa. Länsimaiset vanhemmat antavat Chuan mukaan lasten tehdä valintoja, joita he eivät ole kypsiä tekemään, kuten päättää omista harrastuksistaan ja ajankäytöstään.

Länsimaisesta vanhemmasta Chuan kasvatusmetodit ja ajatusmaailma tuntuvat hurjilta. Chua onnistuu hyvin kuvaamaan, miltä kasvatuskulttuurien törmäys näyttää sieltä toiselta puolelta. Tekstinä kirja on mukaansatempaava, sillä sävy on vaikeista aiheista huolimatta kepeä. Kirjoittajan itseironia ja rivien väliin piilotettu huumori tekevät taitavuudellaan vaikutuksen.

Janica Brander: Lihakuu

(Otava 2011)

Esikoiskirjailijan novellikokoelman ohut ja kevyt ulkomuoto pettää: sisältö on painavaa ja taitavaa tekstiä. Novellien teemoissa toistuvat ulkopuolisuuden ja vääränlaisuuden tuntemukset sekä ihmisen oikeus omaan itseensä.

Monesti tärkeäksi nousee kielletty tai ainakin paheksuttu rakkaus, joka on kokijoilleen aitoa ja oikeaa, vaikka muu maailma ei sitä ymmärtäisikään. Myös lapsen kokemuksia kummallisesta ja hengettömästä aikuisten maailmasta kuvataan useammassa novellissa.

Itse pidin eniten Lihakuu-niminovellista, jossa pieni lapsi myötäelää vanhempiensa vaikeuksia. Tekstissä on upeasti tavoitettu lapsen maaginen maailma ja ajatuksenjuoksu. Toinen helmi Aaprahamin taakka kuvaa säälimättömästi toisen varjoon jäänyttä rakkautta.

Lihakuu on vuonna 2012 ehdolla Tiiliskivi-palkinnon saajaksi. (Valitettavasti nuo nettisivut näyttävät päivittyvän hitaasti.) Palkinnon saaja julkistetaan helmikuussa. Lihakuu on epäilemättä ansiokas ehdokas, jolle soisi enemmänkin lukijoita.

Kaisa Jaakkola: Hormonidieetti. Opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen

(Tammi 2011)

Hormonidieetin perusajatus on, että monet ihmiskehon ongelmat juontavat juurensa hormonien epätasapainosta. Sitä taas aiheuttavat vääränlaiset elämäntavat, ruoka-aineet ja kemikaalit. Kun kirjoittaja ilmeisesti haluaa saada ihmiset ennen kaikkea voimaan paremmin, on erikoista, että laihduttamista mainostetaan kirjan nimessä asti. Kehoon kertyvä rasva ilmeisesti kertoo hormoniongelmista, mutta jaksaako laihdutusvinkkien toivossa kirjaan tarttunut lukija kahlata läpi kaiken tämän informaation?

Yksinkertaistetusti kirja neuvoo harrastamaan kuntosaliharjoittelua, syömään prosessoimatonta proteiini- ja kasvispitoista ruokaa ja nukkumaan tarpeeksi. Yksityiskohtaiset selvitykset hormonien vaikutusmekanismeista hämmentävät jopa jonkin verran asiasta ymmärtävää lukijaa, joka taas ei saa mitään irti "nuku pimeässä huoneessa" -tyyppisistä elämänmuutoksen aloittajille suunnatuista ohjeista. Oppikirjamainen ulkomuoto on selkeä mutta vähän tylsä. Kirjaa voi lukea myös selaillen, mutta tunnollinen lukija saa samat ohjeet moneen kertaan. Lisäksi uskottavuuden kannalta turhan usein toistuu tiedonlähde "useat asiantuntijat".

En ole pätevä ottamaan kantaa kirjan asiasisältöön, mutta olen kuullut jonkin verran kertomuksia hyvistä tuloksista, joita ihmiset ovat saaneet ohjeita noudattamalla. Näistä hyvistä tuloksista olisi ollut kiinnostavaa lukea kirjastakin enemmän esimerkkihenkilöiden kautta, jolloin monimutkaisia asioita olisi ehkä helpompi ymmärtää.