perjantai 27. tammikuuta 2012

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

(Siltala 2011)

Olin ehtinyt lukea tästä kirjasta niin monta arvostelua, kauhistelujuttua ja kirjailijahaastattelua, että ennakkoluuloni olivat valtavat. Silloin on usein parasta tarttua itse kirjaan ja antaa sen viedä mennessään. Chua kertoo kirjassa oman tarinansa kasvattajana ja äitinä. Chuan perheen kahdella tyttärellä oli tiukat säännöt ja valtava paine menestyä. Kokeista piti tuoda paras arvosana ja soittoharjoituksiin oli käytettävä monta tuntia joka päivä jo leikki-ikäisenä.

Chuan kirjan punaisena lankana kulkee kiinalaisen ja länsimaisen vanhemmuuden vertailu. Kiinalaiseen kasvatukseen kuuluu hänen mukaansa juuri ehdoton kuuliaisuus vanhempia kohtaan ja ankara uurastus, jonka tarkoituksena on tulla parhaaksi asiassa kuin asiassa. Länsimaiset vanhemmat antavat Chuan mukaan lasten tehdä valintoja, joita he eivät ole kypsiä tekemään, kuten päättää omista harrastuksistaan ja ajankäytöstään.

Länsimaisesta vanhemmasta Chuan kasvatusmetodit ja ajatusmaailma tuntuvat hurjilta. Chua onnistuu hyvin kuvaamaan, miltä kasvatuskulttuurien törmäys näyttää sieltä toiselta puolelta. Tekstinä kirja on mukaansatempaava, sillä sävy on vaikeista aiheista huolimatta kepeä. Kirjoittajan itseironia ja rivien väliin piilotettu huumori tekevät taitavuudellaan vaikutuksen.

Ei kommentteja: