keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

(Siltala 2011)

Tartuin kirjaan epäileväisenä, sillä eihän nyt sellaista ylistystulvaa nauttinut teos voi olla oikeasti hyvä. No, kyllä se voi. Olen aivan ihastuksissani tästä kirjasta, jossa tuntuu toimivan aivan kaikki. Kieli on kaunista ja täsmällistä, helposti luettavaa mutta ilmaisuvoimaista. Tarina on kiinnostava ja monitasoinen, eikä kirja todellakaan jää pelkäksi Paasilinna-kopioksi. Tekstissä on sopivassa suhteessa hauskaa ja vakavaa, tilannekomiikkaa ja pohdittuja havaintoja. Ennen kaikkea se on kommenteissaan ajan hermolla, ja siksi suosittelenkin lukemaan kirjan nyt heti.

Kirjassahan siis romanialainen Vatanescu päätyy Suomeen kerjäläiseksi, saa ystäväkseen citykanin ja kulkee halki Suomen yllättävästä tapahtumasta toiseen, nousee mediailmiöksi ja päivänpolitiikkaan, vaikka alun perin tavoitteena oli jalkapallokenkien hankkiminen Romaniaan jääneelle pojalle.

Ei tässä nähtävästi osaa muutakaan tehdä kuin liittyä ylistyskuoroon. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu: Tuomas Kyrölle. Näin taitavaa kirjoittajaa on pakko ihailla.

Ei kommentteja: