(Otava 2011)
Esikoiskirjailijan novellikokoelman ohut ja kevyt ulkomuoto pettää: sisältö on painavaa ja taitavaa tekstiä. Novellien teemoissa toistuvat ulkopuolisuuden ja vääränlaisuuden tuntemukset sekä ihmisen oikeus omaan itseensä.
Monesti tärkeäksi nousee kielletty tai ainakin paheksuttu rakkaus, joka on kokijoilleen aitoa ja oikeaa, vaikka muu maailma ei sitä ymmärtäisikään. Myös lapsen kokemuksia kummallisesta ja hengettömästä aikuisten maailmasta kuvataan useammassa novellissa.
Itse pidin eniten Lihakuu-niminovellista, jossa pieni lapsi myötäelää vanhempiensa vaikeuksia. Tekstissä on upeasti tavoitettu lapsen maaginen maailma ja ajatuksenjuoksu. Toinen helmi Aaprahamin taakka kuvaa säälimättömästi toisen varjoon jäänyttä rakkautta.
Lihakuu on vuonna 2012 ehdolla Tiiliskivi-palkinnon saajaksi. (Valitettavasti nuo nettisivut näyttävät päivittyvän hitaasti.) Palkinnon saaja julkistetaan helmikuussa. Lihakuu on epäilemättä ansiokas ehdokas, jolle soisi enemmänkin lukijoita.
maanantai 23. tammikuuta 2012
lauantai 21. tammikuuta 2012
Kaisa Jaakkola: Hormonidieetti. Opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen
(Tammi 2011)
Hormonidieetin perusajatus on, että monet ihmiskehon ongelmat juontavat juurensa hormonien epätasapainosta. Sitä taas aiheuttavat vääränlaiset elämäntavat, ruoka-aineet ja kemikaalit. Kun kirjoittaja ilmeisesti haluaa saada ihmiset ennen kaikkea voimaan paremmin, on erikoista, että laihduttamista mainostetaan kirjan nimessä asti. Kehoon kertyvä rasva ilmeisesti kertoo hormoniongelmista, mutta jaksaako laihdutusvinkkien toivossa kirjaan tarttunut lukija kahlata läpi kaiken tämän informaation?
Yksinkertaistetusti kirja neuvoo harrastamaan kuntosaliharjoittelua, syömään prosessoimatonta proteiini- ja kasvispitoista ruokaa ja nukkumaan tarpeeksi. Yksityiskohtaiset selvitykset hormonien vaikutusmekanismeista hämmentävät jopa jonkin verran asiasta ymmärtävää lukijaa, joka taas ei saa mitään irti "nuku pimeässä huoneessa" -tyyppisistä elämänmuutoksen aloittajille suunnatuista ohjeista. Oppikirjamainen ulkomuoto on selkeä mutta vähän tylsä. Kirjaa voi lukea myös selaillen, mutta tunnollinen lukija saa samat ohjeet moneen kertaan. Lisäksi uskottavuuden kannalta turhan usein toistuu tiedonlähde "useat asiantuntijat".
En ole pätevä ottamaan kantaa kirjan asiasisältöön, mutta olen kuullut jonkin verran kertomuksia hyvistä tuloksista, joita ihmiset ovat saaneet ohjeita noudattamalla. Näistä hyvistä tuloksista olisi ollut kiinnostavaa lukea kirjastakin enemmän esimerkkihenkilöiden kautta, jolloin monimutkaisia asioita olisi ehkä helpompi ymmärtää.
Hormonidieetin perusajatus on, että monet ihmiskehon ongelmat juontavat juurensa hormonien epätasapainosta. Sitä taas aiheuttavat vääränlaiset elämäntavat, ruoka-aineet ja kemikaalit. Kun kirjoittaja ilmeisesti haluaa saada ihmiset ennen kaikkea voimaan paremmin, on erikoista, että laihduttamista mainostetaan kirjan nimessä asti. Kehoon kertyvä rasva ilmeisesti kertoo hormoniongelmista, mutta jaksaako laihdutusvinkkien toivossa kirjaan tarttunut lukija kahlata läpi kaiken tämän informaation?
Yksinkertaistetusti kirja neuvoo harrastamaan kuntosaliharjoittelua, syömään prosessoimatonta proteiini- ja kasvispitoista ruokaa ja nukkumaan tarpeeksi. Yksityiskohtaiset selvitykset hormonien vaikutusmekanismeista hämmentävät jopa jonkin verran asiasta ymmärtävää lukijaa, joka taas ei saa mitään irti "nuku pimeässä huoneessa" -tyyppisistä elämänmuutoksen aloittajille suunnatuista ohjeista. Oppikirjamainen ulkomuoto on selkeä mutta vähän tylsä. Kirjaa voi lukea myös selaillen, mutta tunnollinen lukija saa samat ohjeet moneen kertaan. Lisäksi uskottavuuden kannalta turhan usein toistuu tiedonlähde "useat asiantuntijat".
En ole pätevä ottamaan kantaa kirjan asiasisältöön, mutta olen kuullut jonkin verran kertomuksia hyvistä tuloksista, joita ihmiset ovat saaneet ohjeita noudattamalla. Näistä hyvistä tuloksista olisi ollut kiinnostavaa lukea kirjastakin enemmän esimerkkihenkilöiden kautta, jolloin monimutkaisia asioita olisi ehkä helpompi ymmärtää.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa
(Tammi 2008)
Kirjaan on koottu kolmenkymmenen vuoden ajalta Utrion julkaistuja kirjoituksia, käytännössä mielipiteitä milloin mistäkin aiheesta. Teksteissä on yleensä sekä henkilökohtainen että yhteiskunnallinen ulottuvuus, mikä saa lukijan pohtimaan toiseenkin kertaan aiheiden merkityksellisyyttä. Erityisen kiinnostavia ovat vanhimmat 1980-luvun kirjoitukset naisen asemasta ja isän roolista, sillä niiden kautta huomaa, miten paljon maailma on joillakin saroilla tosiaankin muuttunut.
Utrio kirjoittaa upeasti: lause on täsmällinen ja sanavarasto rikas, ja teksti liikkuu vaivatta aihepiiristä toiseen. Kannanottojen perusteleminen onnistuu kuin huomaamatta mutta silti uskottavasti. Ei ole pakko olla kirjoittajan kanssa samaa mieltä nauttiakseen hänen kirkkaasta ajattelustaan.
Yli kolmeasataa sivua kolumneja ei oikein pysty lukemaan kertaistumalta, mutta tämä kirja sopiikin oivallisesti luettavaksi vähän kerrallaan. Oivaltavat tekstit jäävät tällöin ihan oikeasti kypsymään lukijan mieleen.
Kirjaan on koottu kolmenkymmenen vuoden ajalta Utrion julkaistuja kirjoituksia, käytännössä mielipiteitä milloin mistäkin aiheesta. Teksteissä on yleensä sekä henkilökohtainen että yhteiskunnallinen ulottuvuus, mikä saa lukijan pohtimaan toiseenkin kertaan aiheiden merkityksellisyyttä. Erityisen kiinnostavia ovat vanhimmat 1980-luvun kirjoitukset naisen asemasta ja isän roolista, sillä niiden kautta huomaa, miten paljon maailma on joillakin saroilla tosiaankin muuttunut.
Utrio kirjoittaa upeasti: lause on täsmällinen ja sanavarasto rikas, ja teksti liikkuu vaivatta aihepiiristä toiseen. Kannanottojen perusteleminen onnistuu kuin huomaamatta mutta silti uskottavasti. Ei ole pakko olla kirjoittajan kanssa samaa mieltä nauttiakseen hänen kirkkaasta ajattelustaan.
Yli kolmeasataa sivua kolumneja ei oikein pysty lukemaan kertaistumalta, mutta tämä kirja sopiikin oivallisesti luettavaksi vähän kerrallaan. Oivaltavat tekstit jäävät tällöin ihan oikeasti kypsymään lukijan mieleen.
Rosemary Counter: Paheellisen kotirouvan opas. Kuinka elät leveästi hänen kustannuksellaan
(Tammi 2011)
(Kuva Tammen nettisivuilta.)
Minkähän takia tämäkin kirja piti lukea? Tunnustetaan: nimi ja kansikuva houkuttivat. Epäilemättä niiden perusteella kirjaa ostetaan hauskaksi polttarilahjaksi tuleville rouville.
Kirjoittaja neuvoo paheelliseksi kotirouvaksi tähtäävää lukijaa erilaisissa ongelmatilanteissa, kuten tekemisen keksimisessä aamuun ja "tienestimiehen" vakuuttamisessa rouvan askareiden tarpeellisuudesta. Todella upeeta -tv-sarjan ajatusmaailmaa toistava kirja voisi olla ironisen hauska, mutta ei ole sitä. Vitsi väljähtää noin kolmannella sivulla, ja jää epäselväksi, onko kirjoittajan tarkoitus nauraa tyhjänpanttina eleleville kotirouville vai yleisille kuvitelmille kotirouvien sisällöttömästä elämästä.
Kirjan parasta antia ovat kivat vintage-pin up-kuvat. Ostakaa, hyvät ihmiset, morsiamelle mieluummin vaikka lahjakortti jalkahoitoon.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
(Siltala 2011)
Tartuin kirjaan epäileväisenä, sillä eihän nyt sellaista ylistystulvaa nauttinut teos voi olla oikeasti hyvä. No, kyllä se voi. Olen aivan ihastuksissani tästä kirjasta, jossa tuntuu toimivan aivan kaikki. Kieli on kaunista ja täsmällistä, helposti luettavaa mutta ilmaisuvoimaista. Tarina on kiinnostava ja monitasoinen, eikä kirja todellakaan jää pelkäksi Paasilinna-kopioksi. Tekstissä on sopivassa suhteessa hauskaa ja vakavaa, tilannekomiikkaa ja pohdittuja havaintoja. Ennen kaikkea se on kommenteissaan ajan hermolla, ja siksi suosittelenkin lukemaan kirjan nyt heti.
Kirjassahan siis romanialainen Vatanescu päätyy Suomeen kerjäläiseksi, saa ystäväkseen citykanin ja kulkee halki Suomen yllättävästä tapahtumasta toiseen, nousee mediailmiöksi ja päivänpolitiikkaan, vaikka alun perin tavoitteena oli jalkapallokenkien hankkiminen Romaniaan jääneelle pojalle.
Ei tässä nähtävästi osaa muutakaan tehdä kuin liittyä ylistyskuoroon. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu: Tuomas Kyrölle. Näin taitavaa kirjoittajaa on pakko ihailla.
Tartuin kirjaan epäileväisenä, sillä eihän nyt sellaista ylistystulvaa nauttinut teos voi olla oikeasti hyvä. No, kyllä se voi. Olen aivan ihastuksissani tästä kirjasta, jossa tuntuu toimivan aivan kaikki. Kieli on kaunista ja täsmällistä, helposti luettavaa mutta ilmaisuvoimaista. Tarina on kiinnostava ja monitasoinen, eikä kirja todellakaan jää pelkäksi Paasilinna-kopioksi. Tekstissä on sopivassa suhteessa hauskaa ja vakavaa, tilannekomiikkaa ja pohdittuja havaintoja. Ennen kaikkea se on kommenteissaan ajan hermolla, ja siksi suosittelenkin lukemaan kirjan nyt heti.
Kirjassahan siis romanialainen Vatanescu päätyy Suomeen kerjäläiseksi, saa ystäväkseen citykanin ja kulkee halki Suomen yllättävästä tapahtumasta toiseen, nousee mediailmiöksi ja päivänpolitiikkaan, vaikka alun perin tavoitteena oli jalkapallokenkien hankkiminen Romaniaan jääneelle pojalle.
Ei tässä nähtävästi osaa muutakaan tehdä kuin liittyä ylistyskuoroon. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu: Tuomas Kyrölle. Näin taitavaa kirjoittajaa on pakko ihailla.
torstai 12. tammikuuta 2012
Elina Tiilikka: Punainen mekko
(Gummerus 2010)
Nuori nainen ryhtyy helpon rahan toivossa prostituoiduksi. Oman ruumiinsa myyminen on vaikeaa pitää erillään oman itsensä myymisestä, ja kaupungilla kulkiessa jokainen tuntuu näkevän Nooran kasvoista hänen likaisen rahanansaitsemiskeinonsa. Nopeasti Noora lakkaa kiinnostumasta ihmisistä mutta kaipaa samalla omana kokonaisena itsenään nähdyksi tulemista.
Kirjaa lukiessa herää kysymys, kuinka paljon prostituutio eroaa muista palveluammateista. Tunteita ja mielenkiintoa joutuvat joskus teeskentelemään myös siivooja ja lentoemäntä. Satunnaisia sukupuolitauteja lukuunottamatta ammatin haitat tuntuvat kirjassa olevan lähinnä sosiaalisia: kuinka kertoa poikaystäväehdokkaalle myyvänsä itseään? Mitä jos tapaa asiakkaansa työhönottohaastattelussa? Minäkertoja pohtii pitkin kirjaa, olisiko huoran ammatti sopiva vahvemmalle persoonalle, joka ei tuntisi menettävänsä asiakkaille jotain itsestään.
Kirjan nuortenkirjamainen kerrontatapa ärsyttää aluksi ja tuntuu epäaidolta, mutta ehkä se kuitenkin tavoittaa päähenkilön tasapainottoman olemuksen tasalaatuisempaa kieltä paremmin. En oikein osaa sanoa, mitä kirjasta jäi mieleen, sillä sekä loppu että koko kirja ovat jotenkin keskeneräisen oloiset. Tai ehkä se vain johtuu siitä nuortenkirjatyylistä, en tiedä. Aihe on sinänsä kiinnostava, mutta tekstiä on liikaa: olennainen pääsee hukkumaan tylsiin yksityiskohtiin.
Nuori nainen ryhtyy helpon rahan toivossa prostituoiduksi. Oman ruumiinsa myyminen on vaikeaa pitää erillään oman itsensä myymisestä, ja kaupungilla kulkiessa jokainen tuntuu näkevän Nooran kasvoista hänen likaisen rahanansaitsemiskeinonsa. Nopeasti Noora lakkaa kiinnostumasta ihmisistä mutta kaipaa samalla omana kokonaisena itsenään nähdyksi tulemista.
Kirjaa lukiessa herää kysymys, kuinka paljon prostituutio eroaa muista palveluammateista. Tunteita ja mielenkiintoa joutuvat joskus teeskentelemään myös siivooja ja lentoemäntä. Satunnaisia sukupuolitauteja lukuunottamatta ammatin haitat tuntuvat kirjassa olevan lähinnä sosiaalisia: kuinka kertoa poikaystäväehdokkaalle myyvänsä itseään? Mitä jos tapaa asiakkaansa työhönottohaastattelussa? Minäkertoja pohtii pitkin kirjaa, olisiko huoran ammatti sopiva vahvemmalle persoonalle, joka ei tuntisi menettävänsä asiakkaille jotain itsestään.
Kirjan nuortenkirjamainen kerrontatapa ärsyttää aluksi ja tuntuu epäaidolta, mutta ehkä se kuitenkin tavoittaa päähenkilön tasapainottoman olemuksen tasalaatuisempaa kieltä paremmin. En oikein osaa sanoa, mitä kirjasta jäi mieleen, sillä sekä loppu että koko kirja ovat jotenkin keskeneräisen oloiset. Tai ehkä se vain johtuu siitä nuortenkirjatyylistä, en tiedä. Aihe on sinänsä kiinnostava, mutta tekstiä on liikaa: olennainen pääsee hukkumaan tylsiin yksityiskohtiin.
tiistai 10. tammikuuta 2012
Katie Arnoldi: Kehonpalvoja
(Helsinki-kirjat 2011)
Aurora on kehonrakentaja ja nuori yksinhuoltaja. Charles rakastaa kehonrakentajanaisia ja haluaa valmentaa uuden suojatin bodausmaailman huipulle edellisen kyllästyttyä dopingin sivuvaikutuksiin. Kun nämä kaksi kohtaavat Venice Beachin legendaarisella Gold's Gymillä, alkaa Auroran uuden nousun tai tuhon aika, näkökulmasta riippuen. Mukavan elämän ja unelmansa tavoittelun hintana Aurora tarjoaa rikkaalle Charlesille tämän perversioihin vetoavaa viihdettä. Itsekeskeisyyteensä käpertyvien ihmisten maailmaan ei tahdo mahtua 12-vuotias tytär, joka kaipaa treenimaailmaan uppoutuvaa äitiään.
Romaanin ihmiskuva kylmää. Lähes kaikki henkilöt näkevät muut vain välineinä omien tavoitteidensa edistämiseen. Auroran ja Charlesin suhdekin on molemminpuolinen hyväksikäyttösuhde, tosin rahattomana Aurora on selvästi altavastaajana. Oli suorastaan vastenmielistä lukea joitakin pervoilukohtauksia yksityiskohtaisine suolihuuhtelun kuvauksineen ja rankaisuleikkeineen. On kuitenkin virkistävää, että mitään intohimon ja kiinnostuksen kohdetta ei kuvata kummallisena, vaan vaikkapa kiinnostus vaippaleikkeihin on henkilön yksi ominaisuus muiden joukossa.
Kirjan maailma on uskottava ja yhtenäinen. Ammattikehonrakennuksen termit ja treeniohjelmat menevät täydestä harrastelijalukijalle. Kirjailija onkin itse entinen kehonrakentaja, joka tuntee alan josta kirjoittaa. Silti kirjan jälkisanat tuntuvat tarpeettomilta. Niissä kirjailija kertoo aineiden käytön olevan tavallista bodauksen huipulla, mutta muuten harvinaista, ja muistuttaa kehonrakennustyyppisen harjoittelun olevan ylipäätään terveellistä ja kannatettavaa ilman lisäaineita. Ihanko oikeasti meitä lukijoita pitää valistaa tällaisista asioista?
Aurora on kehonrakentaja ja nuori yksinhuoltaja. Charles rakastaa kehonrakentajanaisia ja haluaa valmentaa uuden suojatin bodausmaailman huipulle edellisen kyllästyttyä dopingin sivuvaikutuksiin. Kun nämä kaksi kohtaavat Venice Beachin legendaarisella Gold's Gymillä, alkaa Auroran uuden nousun tai tuhon aika, näkökulmasta riippuen. Mukavan elämän ja unelmansa tavoittelun hintana Aurora tarjoaa rikkaalle Charlesille tämän perversioihin vetoavaa viihdettä. Itsekeskeisyyteensä käpertyvien ihmisten maailmaan ei tahdo mahtua 12-vuotias tytär, joka kaipaa treenimaailmaan uppoutuvaa äitiään.
Romaanin ihmiskuva kylmää. Lähes kaikki henkilöt näkevät muut vain välineinä omien tavoitteidensa edistämiseen. Auroran ja Charlesin suhdekin on molemminpuolinen hyväksikäyttösuhde, tosin rahattomana Aurora on selvästi altavastaajana. Oli suorastaan vastenmielistä lukea joitakin pervoilukohtauksia yksityiskohtaisine suolihuuhtelun kuvauksineen ja rankaisuleikkeineen. On kuitenkin virkistävää, että mitään intohimon ja kiinnostuksen kohdetta ei kuvata kummallisena, vaan vaikkapa kiinnostus vaippaleikkeihin on henkilön yksi ominaisuus muiden joukossa.
Kirjan maailma on uskottava ja yhtenäinen. Ammattikehonrakennuksen termit ja treeniohjelmat menevät täydestä harrastelijalukijalle. Kirjailija onkin itse entinen kehonrakentaja, joka tuntee alan josta kirjoittaa. Silti kirjan jälkisanat tuntuvat tarpeettomilta. Niissä kirjailija kertoo aineiden käytön olevan tavallista bodauksen huipulla, mutta muuten harvinaista, ja muistuttaa kehonrakennustyyppisen harjoittelun olevan ylipäätään terveellistä ja kannatettavaa ilman lisäaineita. Ihanko oikeasti meitä lukijoita pitää valistaa tällaisista asioista?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)